Search
  • Petra Kankare

Melankolisen taivaan alla

Updated: Jun 3


Minusta tuntuu, että olemme kadottaneet otteemme perisuomalaiseen melankoliaan. Siihen surun ja sarkasmin täytteiseen ajatteluumme, jota niin harvoin juhlistetaan. Some on täynnä elämäntapavalmentajien ajatusoppeja, inspiraatiolauseita ja positive vibes only. Ehkä se on siirtänyt huomiomme jatkuvaan onnellisuuden tavoitteluun, jolloin negatiiviseksi leimatut ajatukset hätistellään äkkiä ja aggressiolla pois, jotta ne eivät tulisi saastuttamaan ajatteluamme.


Kuuntelin Antti Holman romaanin Kaikki elämästä(ni) ja se pysäytti minut tämän pohdinnan äärelle. Kirja on kirjoitettu sellaisella kivualiaan hauskalla ja samaistuttavan keskinkertaisuuden pelon otteella, että se vei mennessään. Mietin, että tämähän on kansallisajatteluamme! Jostain syystä en törmää siihen enää useinkaan, joten nyt tulen kaapista ulos ja avaan teille negatiivisten ajatusteni kirjon.


Tunnustan, että keväisin en aina keskitykään auringon ensisäteisiin, vaan haistan katuhiekan, katson ällöksyen viimeisiä värjääntyneitä lumikasoja ja lumen alta esiin tulleita roskia. Pelkään, että elämä päästääkin otteestaan ja joudun toisiaan toistavien vuosien ja vaihtuvien vuodenaikojen kierteseen ja suoritan elämän läpi kuin sumussa. Kuolinvuoteella sitten havahdun itseäni syyllistävään mantraan: elämän piti olla elämys, olisi pitänyt repäistä, halusinko edes tällaista. Tämä on sitä keskinkertaisuuden pelkoa.


Riittämättömyys näyttäytyy, kun katsoo somessa kuvia sunnuntaisista aamupaloista, joissa kuoritut ja pilkotut kiivihedelmät on aseteltu lautasille kuin kauniisti kaatuneet domino-palikat. Omalla lautasellani – jos olen edes vaivautunut ottamaan lautasta – tervehtii tuttu ja turvallinen ruisleipä, jonka päälle olen luksuksen tunteen toivossa pilkkonut muutaman punaisen paprikan viipaleen. Kotia siivoan antaumuksella kuin todistaen itselleni, että minäkin olen niin kuin hyvät naiset ja pyrin luomaan kontrollin tunteen elämääni. Toivon, että siivoamisen myötä stressi lähtisi, väsymys lakkaisi ja se sielukin vähän puhdistuisi.


Mikä funktio negatiivisella ja melankolisella ajattelulla on? Uskon, että itseironia. Kun tuntuu pahalta, väsyneeltä tai riittämättömältä, päänsisäinen ajatuskin voi toimia myös keventävänä vitsinä. Joskus ollessani tuulipuku päällä lenkillä koirani kanssa olen unohtanut huivin kotiin. Tällöin tunnen itseni kirahviksi, jolla on liehuvat hiukset ja pipo. Yhtäkkiä iskee tosi ruma olo. Tiedostan, että tämä asu on hieman varioiden ollut viimeisen koronavuoden aikana päälläni niin monta kertaa, että irvistän. Sitten esitänkin ajatuksissani kysymyksen, mikä saa minut naurahtamaan itselleni: jos on näyttänyt hompsuiselta hiipparilta vuoden, koska voi sanoa, että on jo sitä?


Kansallisajattelumme vahvuutena on huumorin luominen vaikeisiin hetkiin. Se kertoo meille, ettei tämä ole niin vakavaa, vaikka juuri nyt on tosi huono fiilis. Positive vibes only -ajattelun paradoksi pätee siinä, että juostessaan karkuun jotain ajatusta tai tunnetta, niin se kasvaa vain isommaksi ja nopeammaksi. Toisin sanoen tunteella on enemmän valtaa, jos sen näkee uhkaavana.


Noin. Nyt minäkin sitten päätin tämän blogin johonkin kulahtaneeseen elämänohjeeseen oman ajattelun hallinnasta. Tarkoitus oli sanoa, että välillä on vaan huono päivä. Ja hyvänäkin päivänä vierailee muutama latistava ajatus. Onneksi. Muuten elämä olisi aika tylsää!






81 views0 comments

Recent Posts

See All