Search
  • Petra Kankare

Taistelu poliittisesta huomiosta

“Kaupallinen yhteistyö: White Privilege”. Tällainen otsikko on yhdessä Eve Kulmalan kantaaottavissa somevideoissa, joita hän julkaisee tilillään tasaiseen tahtiin. Tuhansien seuraajien, oman tyylin ja aktiivisen tilin myötä hänet voi nähdä yhtenä poliittisena vaikuttajana somessa. Pohdinkin, kuinka vahvasti poliittinen vaikuttaminen on siirtynyt somen alustoille.

Perinteisesti lehdistö nähdään vallan vahtikoirana, jonka tehtävänä on tarkkailla päättäjien toimia. Nykyään kuitenkin sosiaalisessa mediassa reagoidaan usein nopeammin, vahvemmin ja sitä tekevät niin vaikuttajat kuin tavalliset yksilöt. Omaa someani selatessa näen, miten päättäjiä kritisoidaan, uusia kansalaisaloitteita laitetaan aluille, lehtiotsikoita vaaditaan korjaamaan ja Yhdysvaltain presidentinvaalien tulosta juhlistetaan. Osa sisällöstä kiinnostaa, osa kyllästyttää ja osaan haluan itsekin ottaa kantaa. 

Elämme huomiotalouden aikaa, jolloin kilpailun valuuttana on huomio ja näkyvyys. Miten tämä näkyy poliittisen vaikuttamisen saralla? Ensinnäkin uskon, että yksilöiden kokemus omasta kyvystään vaikuttaa poliittisesti on kasvanut, sillä meillä jokaisella on mahdollisuus jakaa mielipiteitä, yhteiskunnallisia ongelmakohtia ja poliittista liikehdintää somen eri kanavilla. Näin annamme niille sitä paljon kaivattua lisähuomiota. 

Toiseksi poliittinen keskustelu on somessa jatkuvasti läsnä kuin vaatien huomiota, kannanottoja, uudelleen jakamisia ja kommentteja. Välillä se jopa luo paineita ottaa kantaa, kun suuremmat poliittiset liikehdinnät ovat käynnissä. Jos ei kommentoi asiaa somessa, mitä se kertoo omista arvoista? Tuntuu kuin somen ilmapiiri pyrkisi painostamaan yksilöiden poliittisia julkituloja milloin minkäkin asian puolesta. Rivien välistä some kuin huutaa, että poliittiset mielipiteet eivät ole yksityisasia.

Sosiaalinen media on ollut olemassa jo niin kauan, että 1990-luvun lapsena en muista, millaista oli poliittinen vaikuttaminen ennen somea. Mietin, kuinka helppoa silloin oli ottaa poliittisesti kantaa ja miten yksilöitä aktivoitiin kannanottoihin ja vaikuttamiseen.


Nykyään somessa käydään paljon poliittisia valtataisteluita. Alustoja on monia ja jokaisella on omat seuraajansa, mutta samalla sisältöä on niin valtavasti, että katoaako kaikki kuitenkin postausten valtamereen? Todennäköisesti suurin osa. Toisaalta laaja-alainen poliittinen liikehdintä vaatii onnistuakseen monen tavallisen tallaajan vahvistusta. Kansalaisaloitteet ovat tästä hyvä esimerkki.


Somessa jokainen voi ottaa kantaa postaamalla, uudelleen jakamalla muiden postauksia, tykkäämällä ja kommentoimalla. Nykyinen vaikuttaminen on matalan kynnyksen ja ruohonjuuritason toimintaa ja sitä voi tehdä hyvinkin laiskasti. Ja onko se juuri syynä siihen, että "kaikkien kuuluisi" ottaa poliittisesti kantaa? Tuo poliittisten kannanottojen helppous ja yksilöiden saavutettavuus sosiaalisen median kautta ovat varmasti syynä siihen, miksi some on valjastettu poliittisen huomiotaistelun kentäksi.

On kuitenkin hyvä erottaa toisistaan konkreettinen kyky vaikuttaa poliittisesti ja tunne siitä, että voi poliittisesti vaikuttaa sosiaalisen median kautta antamalla näkyvyyttä poliittisille mielipiteille. Kun päättää ottaa kantaa somessa, niin mitään suoraa taetta julkaisujen, tykkäyksien tai kommenttien vaikuttavuudesta ei ole. Aina voi silti ottaa osaa keskusteluun ja itsekseen nauttia tunteesta, että minä vaikutin.










83 views0 comments

Recent Posts

See All